MUTKUTTELU pitää sinut ihan ookoossa ja sitten "kuolet sisäisesti"

Uncategorized Jan 04, 2021

Olen vuosien varrella nähnyt kymmeniä mutkuttelu ja sitkuttelu tarinoita, jotka eivät ole johtaneet miellyttäviin tuloksiin. Onneksi osa noista tarinoista on jatkunut onnellisesti kun on tarpeeksi ympäröivä maailma potkinut takalistoon ja ihminen on itse uskaltanut käydä sisäistä taistelua sekä hypätä liikkeelle kohti tuntematonta. 

Tiedätkö mistä puhun?

Otsikko on ehkä liian karusti sanottu, mutta omasta mielestäni on aivan liian lyhyt elämä elää se muulla tavalla kuin itseään kuunnellen ja unelmia toteuttaen.

Miksi täällä oltaisiin jos ei elämässä onnellista elämää? Ja kun sanon onnellista, en tarkoita sitä elämää mitä moni luulee onnen olevan. Sosiaalisesta mediasta harvoin kannattaa onnea etsiä. Se löytyy lähempää - sisältäsi hyvä rakas ystävä. 

Noniin mutta palataanpas itse tarinaan. Valitettavasti en voi kertoa henkilökohtaista tarinaa koska sellaista ei ole - olen oppinut jo pienestä pitäen hyppäämään mahdollisuuksiin kiinni. Tunnen kuitenkin hyvin läheisesti tarinan päähenkilön, jonka nimi on muutettu kun hän ei tätä halunnut julkisesti kertoa. 

Roosa 28v oli opiskellut itsensä lääkäriksi, saanut hyväpalkkaisen työpaikan, hänellä oli ihana parisuhde ja rakastava koira. Hänellä oli asuntolaina puoliksi puolisonsa kanssa. Hän oli terve ja hyvässä kunnossa fyysisesti. Kaikki näyttää superkivalle eikös? 

Roosa oli kuitenkin erittäin tyytymätön omaan elämäänsä. Lääkäriksi oli lähdetty opiskelemaan aikoinaan liikaa miellyttäen vanhempiaan ja hänen työpäivät eivät antaneet ikinä tarpeeksi takaisin. Roosa oli aina väsynyt työpäivien jälkeen, riittämätön olo ja turhautunut kun tuntui sisimmässä, että jotain tästä puuttuu. Hän mietti, että hänessä on jotain vikana kun ei tunnu onnelliselta vaikka “pitäisihän tässä olla onnellinen”. 

Tähän tarinaan saattaa aika moni samaistua? Paperilla asiat näyttää hyvältä, mutta sisäisesti on todella riittämätön olo ja ei onnea näkyvissä. 


Roosa yritti löytää onnen nykyisestä tilanteesta useamman vuoden ajan, kiitollinen hän oli aikaansannoksistaan ja onnellinen parisuhteesta sekä koirastaan. Siitä huolimatta aina hänellä tulee outo tunne työpäivien aikana ja varsinkin raskaan työpäivän jälkeen. Jotain muuta hän halusi. 

Hän mietti usein, että “sitku mä oon saanut tarpeeksi rahaa, että uskallan vaihtaa työpaikkaa” tai “sitku mä saan huippuidean, niin ryhdyn yrittäjäksi ja aion toteuttaa unelmani”. 

Vapauden tunne lomareissuilla ja kaverinsa pieni mainostoimiston pyörittäminen saa hänet aina miettimään, että voisiko hänkin jonain päivänä olla tuossa tilanteessa. Äkkiä hänen ajatuksensa vaihtui “mutku mulla on koira ja poikaystävän työt täällä ja on tää työpaikkakin tässä hyväpalkkaisessa lääkäriasemassa..” 

Roosa unelmoi, että saisi olla sisällöntuottaja. Hän rakastaa kirjoittamista, kuvien ottamista ja tarinoiden kertomista. Hän oli omaksi huvikseen tehnyt sisältöä omalle Instagram -tililleen ja sinne oli tuhat innokasta seuraajaakin tullut seuraamaan Roosan tarinankerrontaa. 


ONNEKSI ! ! Hän alkoi miettiä yksi loma auringon alla, että mitä jos kuitenkin olisi mahdollista hypätä heti toteuttamaan omia unelmiaan. Asiaa vauhditti törmääminen yhteen vanhaan kaveriinsa hotellin aulabaarissa, joka oli erittäin inspiroiva yrittäjä ja antoi Roosalle koko illan hyviä kysymyksiä sekä omia ajatuksiaan elämästä ja yrittämisestä. Roosa lopulta päätyi seuraavana päivänä pohtimaan omaa sisintään, vahvuuksiaan, unelmiaan, taloudellista tilannettaan ja suunnittelemaan miten voisi tehdä kaiken mahdolliseksi. 

Tarina ei kerro mitä kaikkea tapahtui, kenen kanssa teki mitä teki… Mutta vuoden päästä samaan aikaan hän oli vieläkin lääkärinä, MUTTA hän oli aloittanut sisällöntuotannon aktiivisemmin ja tienasi tällä jo 1000€ / kk sivubisneksenä. Roosa jatkoi sisällöntuottamista pari kuukautta vielä noilla ansioilla kunnes tarjouspyyntöjä alkoi tulla enemmän ja sen jälkeen Roosa hyppäsi täyspäiväisesti yrittäjäksi. Roosa tienaa jopa saman verran kuin lääkärinä joinain kuukausina, mutta ennenkaikkea Roosa on vapaa - hän pitää lomaa yhteensä 3kk vuodesta sekä reissaa ympäri maailmaa jatkuvasti. Rakkauselämä säilynyt ihanana sekä reissujen aikana koiralla Roosan vanhemmat hoitajina. 

Mikäli Roosa ei olisi uskaltanut vihdoin sanoa itselleen NYTKU, niin hän olisi varmaan vieläkin näin kolmen vuoden jälkeen samassa tilanteessa miettien, että “sit joskus”... 

Huh menee ihan kylmät väreet siitä, kuinka iloinen olen Roosan puolesta. Toivottavasti sait myös itsellesi tästä jotain? Jos nyt pohdit, että “pitäiskö minunkin vihdoin…” Niin tee helppo askel ja ilmoittaudu mukaan maksuttomaan webinaariin, jossa luot unelmistasi yhden sivun bisnesplanin ja voit riskittä pohtia unelmiasi konkreettisemmaksi. 

🎈Yhden sivun bisnesplan on yksinkertaisen inspiroiva digityökalu unelmabisneksesi ( ja unelmaelämäsi) rakentamiseen

Toivottavasti nähdään webinaarissa! Ilmoittaudu täällä

Iloa päivään,

Johannes 



Close

50% Complete

Two Step

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua.